keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Odotanko turhaan

Aikaa on kulunut, mutta mitään ei ole tapahtunut. Kunto ei ole onneksi merkittävästi romahtanut , vaikka en olekaan saanut hoitoa kolmeen kuukauteen. Helle on tehnyt tehtävänsä. En kestä yhtään kuumuutta ja olen koko päivän normaalia enemmän tuskissani. Hermokipu on levinnyt koko päähän paitsi oikeanpuoleiseen niskaan joka on ainut kohta millä voin yrittää pitää päätä tyynyllä tai esim nukkua. Heti, kun teen jotain on kuume taattu kaveri. Hyvinkään sairaalan kanta oli kuitenkin tänään tulleessa konsultaatiossa:”Ei erikoissairaanhoidon tarvetta.” No näillä mennään. Ainut hoitomuotona on tällä hetkellä fysioterapia, jossa pääosin jutellaan tilanteesta. Yksityisen kautta on tulossa vielä muutama verikoe, jolla poissuljetaan harvinaisia sairauksia ja sitten ovat taskut taas aika tyhjät.

Toivottavasti en odota turhaan.

Kysymys, mitä minulta on eniten kysytty on; miten saan päiväni kulumaan? Tähän on helppo vastaus. Jos on vähänkin tuskattomampi hetki on ihanaa vain olla. Tehdä ihan mitä vain pientä. Katsoa esim TV:tä tai äänitellä biisejä. Siitä olen nyt erityisesti innostunut. Sitä voi tehdä sängyssä ja voi laulaa täysiä ja unohtaa kaiken muun. Mutta näitä päiviä on vähän. Pääasiassa herään noin kahdeksalta ja yritän syödä aamupalaa. Tämän jälkeen lepään ja yritän olla. Sitten yritän syödä päiväruokaa. Jos on hyvä päivä menen suihkuun (ehkä kerran viikossa...) ja sitten pitkä lepo. Sitten taas yritän syödä smoothieta. Nyt kesällä on helppo mennä pihalle, jos ei ole liian kuuma voi astua ovesta ulos ja makoilla pihalla. Tykkään. Jossain päivän aikana olen yrittänyt pestä hampaat vaihdellen kättä, kun ei ole voimia harjata tai yökkäilyttää. Saavutus on myös, jos pystyy vaihtamaan päiväksi pois yökkärin. Sitten kahdeksan maissa yritän alkaaa nukkumaan. Jonain yöinä ei pysty nukkumaan yhtään, koska on kovia kipuja ja pahoinvointia sekä kuumetta. Sitten, kun nukahtaa on se pieni levähdyshetki oireista.

Valitsin tähän kysymykseen vastauksen, koska tuntuu, ettei kaikki aivan ymmärrä tilannetta. On tosi kiva nähdä kavereita. Siihen ei vain useimmiten pysty. En pysty myöskään vastaamaan viesteihin, mitkä nopeasti luen, koska tuntuu kuin joku pistäisi silmiin puukolla. Onneksi yritys on tärkein kaikilta.

Jottei koko teksti mene synkistelyksi, sain tehdä Daniel Wellingtonin kanssa yhteistyön ja siitä muutama kuva alla. Välillä on kyllä kiva tehdä jotain itselle vierasta.



Ja jos tuntuu, ettei voi selvitä jostain sairaudesta tai tilanteesta itselle parasta on ainakin miettiä joku juttu tai tavoite, mitä pääsee tekemään tai näkemään sitten, kun on terveempi. Itselle tämän hetken (kaukainen) tavoite on päästä kauppaan ja ulkoilemaan pyörätuolilla. Lähiaikoina haluan äänittää biisejä, koska siihen pystyn nyt hyvänä päivänä ja siitä tulee hyvä mieli, kun antaa osan itsestään biisille. Vähän kuin urheilusuoritukselle. (Vaikka siinä ei niin hyvä olisikaan😂)


Linkki Iltalehden uutiseen minusta:
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804062200857575_u0.shtml


Nauttikaahan kaikki näistä ihanista kesäpäivistä!!☀️

💕Krista
Instagram: kkristta

4 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä? Mistä päättelet, että Krista esittää???

      Poista
    2. voisinpa jotenkin saada tämän kommentin täältä pois. olemme katsoneet totuutta silmiin, Krista meistä luultavasti eniten.

      Poista
  2. Endokrinologiset kasvaimet poissuljettu? Voivat olla aluksi niin pieniä, etteivät näy esim. mri-kuvauksissa. Solutasolla vaikuttavat eri hormoonien toimintaan ja elimistöön melkoisen sekamelskan. Voimia valtavasti sinulle. Omalla kohdalla tungetaan psykiatriaa enemmän kuin tutkitaan, lähetteitä käännytetään ym. eli valitettavan tuttua taistelua. Monelta taholta olen kysynyt a) millä oikeudella sairaala saa käännyttää lähetteet, b) mistä löytyy taho mikä ajaa meidän sairaiden / vammaisten etua erikoissairaanhoitoa kohtaan. Eräs lakimies sanoi, potilaalla ei juurikaan oikeusturvaa ole... Niin, että nämä narsistiset k--päät saavat kirjoittaa mitä tahansa potilasasikirjaan, millä ei ole vastetta potilaan vointiin, tätä kun jatkuu kuukausia / vuosia potilas vammautuu työkyvyttömäksi.

    VastaaPoista