torstai 14. marraskuuta 2019

Jeppe koira pelastaa hengen

Jeppe on 4,5 vuotias karjalankarhukoira. Jos et ole lukenut aiemmin blogiani sairastan itse harvinaista neurologista sairautta nimeltä POTS. Sairastuin itse muutama viikko Jepen meille muuton jälkeen. Häntä ei koulutettu mitenkään itse sairauteeni sillä eihän edes kunnolla vieläkään tiedetä, mikä minulla on ja Jeppe oli tarkoitettu hirvikoiraksi ja hyvin hirviä haukkuukin! Pystyin kouluttamaan Jepen vielä hirvimetsälle, mutta sitten sairauteni eteni niin, että Jeppe käy nykyään toisen perheenjäsenemme kanssa metsällä.

Sairauteeni kuuluu kouristelut ja pyörtymiset ym. Tänä kesänä Jeppe meni olohuoneeseen haukkumaan hyvin vihaisesti ja perheenjäseneni ei aluksi yhtään ymmärtänyt, miksi Jeppe toimii näin. Jeppe kuitenkin ohjasi perheenjäseneni edelleenkin hyvin vihaisesti haukkuen minun luokseni sänkyyn, jossa olin nukkuessani mennyt tajuttomaksi. Kiitos Jepen, apu tuli ajoissa perille.

Nykyään Jeppe käy säännöllisin väliajoin tarkistamassa vointini ja jos olen erityisen kipeä hän jää makaamaan päälleni ja odottaa, mitä tapahtuu. Paraneeko olo ja Jeppe poistuu vai huononeeko se ja alan esim kouristamaan, jolloin Jeppe ilmoittaa sen niin kovalla haukulla, että varmasti joku tulee hätiin❤️

En siis tarvitse enää ihmistä koko ajan samaan huoneeseen, koska Jeppe käy tarkistamassa vointini. Ainut, että Jeppe ei tykkää tipasta kädessäni tai happiviiksistä. Ne se olisi kovin halukas ottamaan pois😅



Vaikka Jeppe onkin minun sankarikoirani myös hän joutui viime viikolla pulaan. Jeppe ui hirven perässä 2 asteisessa vedessä ja kangistui, mutta karikko tuli onneksi vastaan. Jeppe sai lopulta pelastuslaitokselta venekyydin rantaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin!




Ajattelin, että kun en pääse enää Jepen kanssa metsään emme olisi niin läheisiä, mutta sairaus on vain lähentänyt meitä! Sanonta, ”Koira on ihmisen paras ystävä.” pitää todellakin paikkansa!


💕Krista
Instagram: kkristta