keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Kansanedustajilta rikosilmoitus Tyksin toiminnasta -Näin Tyks reagoi

Kansanedustajat tekivät rikosilmoituksen Tyksin toiminnasta minua kohtaan. Rikosnimikkeinä on vammantuottamus ja virkavelvollisuuden rikkominen. Lounais-Suomen poliisi vahvistaa että tapaus on otettu tutkintaan erikoistutkintaryhmässä. Ajattelin että tästä otettaisiin opiksi ja että Tyks alkaisi kohdella minua ihmisenä, mutta asiat ovat menneet vain pahemmaksi.
Minulta siis löydettiin yksityisellä puolella kohonneita dsDNA-vasta-aineita, joita käytetään lupuksen diagnosoimiseen. Minulla on todettu myös lektiinien puutos ja kärsin auringonvalon aiheuttamasta ihottumasta ja pahoinvoinnista, sekä jatkuvasta kuumeesta, jotka kaikki viittaavat SLE-sairauteen.

Olin varannut Helsingistä yksityisklikinkalta ajan yhdelle Suomen parhaista SLE-lääkäreistä. Eräs Tyksin lääkäri, joka ei mitenkään liity tähän lääkärikäyntiin, soitti minulle eilen ja sanoi: "Sinun aikasi yksityisklinikalla on peruttu. Katsotaan sitten keväämmällä uudestaan." 
Myös eräs toinen SLE-lääkäri, joka määräsi minulle jo lääkityksenkin sairauteen ilmoitti, että en sairastakkaan SLE:tä vaan toiminnallista sairautta. Onko Tyksistä soitettu myös hänelle ja kerrottu että Kristaa ei saa hoitaa? Kyseinen lääkäri ei puhunut minulle kertaakaan toiminnallisesta sairaudesta. Tyks siis käytännössä estää, että minua ei saada hoitaa myöskään yksityispuolella.

En ole edes pahimmissa mielikuvissa ajatellut, että homma menee tähän pisteeseen Suomessa. Toivottavasti rikostutkinnassa saadaan väärin toimineet lääkärit vastuuseen ja se johtaa toimenpiteisiin. Yleisesti ottaen pidän Suomen julkista sairaanhoitoa luotettavana, mutta en voi käsittää, että harvinaisissa/osittain tuntemattomissa tapauksissa ollaan valmiita menemään näin pitkälle, jotta saadaan potilas hiljennettyä.

Tässä linkki Turun Sanomien artikkeliin asiaan liittyen:  



Pitäkää huolta toisistanne!

💕 Krista

17 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Harmi kun ei näe Turun Sanomien artikkelia...
    On tästä maasta kyllä tullut paikka, jossa ei harvinaisiin sairauksiin passaa sairastua!!! :-(
    Tsemppiä, Krista!!!

    VastaaPoista
  3. Ihan järkyttävää ja käsittämätöntä! Kyllä olet jo saanut kärsiä riittämiin :( Kyllä kai on löydyttävä joku auttava lääkäri?! Onhan meillä hyvänen aika olemassa potilaan itsemääräämisoikeus! Voisiko tuohon sairauteen liittyvältä liitolta saada lääkärisuosituksia?

    VastaaPoista
  4. törkeetä. kunnon mafiameininkiä.

    Välttämättä me sairaat ei tarvita onneksi lääkäreitä parantuaksemme. Itse olen kovaa vauhtia parantamassa itseäni dieetin avulla kroonisesta väsymysoireyhtymästä. Eli paljon hedelmiä, marjoja ja meloneita sekä jonkun verran salaatteja, kaikki raakana on ollut mulla lähestymistapa parantumiseen. tässä Dr Robert Morse puhuu mm. Lupuksen parantamisesta kyseisellä strategialla: https://www.youtube.com/watch?v=7TPUHPTyf14

    Voimia taisteluusi Krista!

    VastaaPoista
  5. Miten ihmeessä kukaan ulkopuolinen voi perua sinun yksityisen ajanvarauksen? Klinikan suuntaan ensimnäinen kysymys - vai oliko kyseessä maksusitoumus?

    VastaaPoista
  6. Voi luoja tuota touhua!!! Olen seurannut taisteluasi ja tunnen syvää myötätuntoa. Tyks on käyttäytynyt samoin kohdallani. Kuolemaan johtavat puutokset, ei hoitoa. Voimia Krista! Erikoissairaanhoito on vallankäyttöä nykyisin, ei potilaan hoitoa. Pelottavaa ja kammottavaa touhua.

    VastaaPoista
  7. Munat pois näiltä kusipää lekureilta saatana!

    VastaaPoista
  8. Siis miten ne on edes tienny, että oot varannut ajan yksityiseltä klinikalta? saatika, että voivat sen tosta noin perua? todella omituista.

    VastaaPoista
  9. Onko tässä kyseessä monta kansanedustajaa vai pelkästään perussuomalaiseen hurmahenkitapaan villiintynyt Niikko? Kyllä yksityissektorilta palvelua saa, jos laittaa dollarit pöytään itse, eikä halua hajottaa hoitoaan eri tahoille yhteiskunnan varoilla. Tyksin ei tarvitse maksaa mahdollisesti tarpeettomaksi arviomaansa hoitoa yksityissektorilla, jos hoito on syytä toteuttaa omissa yksiköissä. Kyllä tämä julkisuuteen todella ahkerasti selostettu hoitoprosessi saa kovin kummallisia piirteitä, mutta ei kuitenkaan hoitavalta taholta. Pitäisiköhän itse potilaankin katsoa hetkeksi peiliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, alkaako maailmankuvasi ja uskomusjärjestelmäsi hajoilemaan? :)

      Voimia ja siunausta edelleen Kristalle, rukoillaan, että oikeus toteutuu ja saadaan rosvot vastuuseen teoistaan!

      Poista
    2. Katso peiliin itse vitun pässi!

      Poista
    3. "Katso peiliin itse vitun pässi!"

      Voimia ja siunausta myös Anonyymille. Näitä asioita voi varmasti löytää aiheeseen sopivasti kansanedustaja Niikon todistuksestakin (itse Mikan puhe alkaa noin ajasta 28:30):

      https://www.youtube.com/watch?v=_uP-b62IMkg

      Poista
  10. Hei. Minulla kävi Joensuussa ttksin neurologi sanomassa että ninulmion toiminnallinen sairaus. Tämän jälkeen en saanut enää Joensuussa hoitoa Dystoniaani. Kävin yksityisellä joka totesi yleistyneen myoklonisen Dystonian ja aloitti hoitamaan minua. Kuitenkin tilanomistaja heikkenee kokoajan ja hän ei pysty yksin hoitamaan. Joensuusta pyysin lähetteen Helsinkiin yliopisto sairaalaan mutta koska tämä erikois lääkäri Turusta oli päättänyt että mulla on vain toiminnallisia oireita niin Helsinki ei ota minua vastaan. Nyt laitettiin uusi lähete Helsinkiin nyt jo leikkaus arvioon koska tilanne heikkenee ja esellede he eivät ota vastaan koska on kuulemma näitä "toiminnallisia elementtejä" niin ei ole syytä edes arvioida leikkauksen tarvetta. Mitä tälle voi tehdä. Toiminnallisia tai ei niin hoitaa pitää jos vaikuttaa enenevässä määrin elämän laatuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus.tyksin lääkäri. Minulla on, Tilani heikkenee. Ja edelleen he eivät ota vastaan.

      Poista
  11. Krista on joutunut nyt turhaan kärsimään. Ehdotuksia mitä me voisimme Kristaa auttaa.

    VastaaPoista
  12. Todella ikävää, että sinä olet joutunut kovin kärsimään. Onko sinulla rikosasioiden asianajaja hankittu? Meidän tuttu myös joutui tekemään rikosilmoituksen, ja etsii nyt asianajaa. https://www.laineenkare.fi/oikeudenkaeynnitrikosasiat

    VastaaPoista