Ajattelin tähän väliin vähän kirkastaa muistoja ja mietinkin viime vuosien parhaita urheiluhetkiä. Nytkun ulkona on ollut niin hieno ja keväinen sää on vaikeaa olla vain sisällä. Toivoisin, että saisin vetää lenkkarit jalkaan tai hypätä pyörän selkään ja suunnata kohti lenkkipolkuja. Eniten kuitenkin kaipaan kilpailuja. Sitä tunnetta, kun tietää, että nyt taistellaan maailman parhaita vastaan ja nyt saa vetää niin kovaa kuin taju pysyy päässä. Paluu todellisuuteen on kuitenkin karu. Taju ei meinaa pysyä istuessakaan...
 |
| Kuva: Elina Erkkilä |
 |
| Kuva: Elina Erkkilä |
Parhaimpiin hetkiin on kuulunut KLL voitto, SM-voitot, Fin5 voitto, Nuorten Jukola 2, EM 4. Kirkkain tavoite on kuitenkin edelleen saamatta. Vaikea on luopua ajatuksesta, etten sitä koskaan tule enää saavuttamaankaan.
 |
| Kuva: Veli-Matti Järveläinen |
Uudeksi kysymykseksi onkin noussut, voiko ja kannattaako unelmista luopua? Vai pitäisikö niitä vain vähän muuttaa? Entä jos unelman muokkaaminen muuttaa koko sen elämän mitä olet aina halunnut?
Täytyy ehkä ajatella asia niin, että vaikka arvokilpailuihin en enää pääsekään ja vaikka suurin haaveeni on vedetty alas vessanpöntöstä, voi haaveista luopuminen olla joskus paikallaan, jos ei ole muita vaihtoehtoja. Silloin täytyy vain jatkaa elämää ja miettiä uudestaan, mikä tekee minut tällä hetkellä onnelliseksi ja voisiko unelmaa jotenkin muokata. Voihan se olla, että joskus elämässä tulee vastaan joku samanlainen tilanne kuin kilpailu, jossa voin todeta, että olen onnellinen ja voin tavoitella siinä parasta itseäni ja antaa kaikkeni sille. Tuleepa se sitten olemaan töissä oikeudenkäynnin voittaminen tai vaikkapa osallistuminen laulukilpailuun, tulee se oma juttu kaikille jossain vaiheessa elämää vastaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin onnellinen sillä tiedän mitä tavoittelen. Tavoittelen terveempiä päiviä ja pientä kävelylenkkiä. Haaveeni on normaali arki ja ulkoileminen ilman terveydellisiä ongelmia.
Ja...jos rehellisiä ollaan on haaveeni edelleen päästä joskus urheilemaan täysiä. On se sitten veteraanisarjassa tai koska vain, aion sen vielä tehdä. En ehkä pääse koskaan enää tasolle joka oli tavoitteeni, mutta olisihan se mahtavaa päästä ajamaan täysiä pyörällä, vaikka olisinkin kilpailussa viimeinen. Ei väliä. Minä luovun unelmastani olla maailman paras, mutta urheilusta en tule luopumaan koskaan. Uskon myös vahvasti, että lääketiede kehittyy ja jostain maailmalta löytyy lääkäri, joka osaa auttaa kaikkia neurologisista sairauksista kärsiviä.
Muokkaa siis unelmiasi, mutta älä koskaan luovu niistä!
Krista💕
